Kuulin ensimmäistä kertaa workawaystä tänä keväänä Hollannissa. Siitä kaksi viikkoa, Strasbourg, Interlaken ja Pariisi myöhemmin, istun Alicantessa myrskyisellä rannalla ja kaipaan takaisin unelmieni kaupunkiin. Tuona kylmänä ja myrskyisenä päivänä Espanjassa päätin, että lähden Pariisiin. Etsin itselleni workaway -paikan, opettelen ranskaa, ja lähden. En myöntänyt päätöstä tuolloin edes itselleni, mutta Suomeen päästyä rupesin työstämään asiaa, ja täällä sitä nyt ollaan.
Paikka löytyi yksinhuoltajaäidin ja hänen vallattoman suloisen vuoden vanhan poikansa luota. Työtehtäviin kuuluu lapsen haku päivähoidosta ja viikottainen kodin siivous. Workawayn idean mukaisesti palkkaa ei tule, mutta ruoka ja asuminen on ilmaista. Koen olevani erittäin onnekas, että pääsin juuri tällaiseen perheeseen, jossa henkilökemiat, arvot ja jopa ruokavaliot ihmisten välillä kohtaavat. Lentolippu takaisin Suomeen on varattuna joulukuun alulle, mutta jo paikkaa hakiessani ilmoitin mahdollisesti olevani innokas palaamaan joulun jälkeen. Sanan mahdollinen voi jättää tässä välissä jo pois, olen todellakin innokas tulemaan takaisin!
Toisella Pariisiviikolla viiden vuoden ikäinen läppärini sanoi sopimuksensa irti, ja siinä sitten elelin ilman tietokonetta hyvän tovin. Nyt vanhalle toverilleni on saatu seuraaja, ja blogiakin pääsee vihdoin päivittelemään. Uuden läppärin myötä elämään astui myös uusi kuvanmuokkausohjelma, tai no, sanotaanko että vanhan ohjelman puute. Picasa kun ei enää ole olemassa uusille tietokoneille. Kuvien kanssa tulen varmasti sähläämään jonkun aikaa, kunnes löydän jotain itselleni sopivaa. Siispä lähitulevaisuuden kuvista monet tulevat olemaan muokkaamattomia, suoraan raakileita kamerasta. Kärsin, mutta tekee perfektionismilleni varmaan ihan hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti