Sivut

tiistai 25. huhtikuuta 2017

ALICANTE

2 4 8 2 7 6 5 4 3 1 1  
20/4/2017 - 22/4/2017

Pariisin ja Alicanten välissä oli monta tuntia junassa ja yksi yö Tarragonassa. Ensimmäinen kertani Espanjan mantereen puolella, aiemmin on tullut koluttua vain Kanarian saaria. Mieli ei osaa yhdistää kylmää tuulta edessä avautuvaan merimaisemaan rantabulevardeineen ja palmupuineen. Onneksi toisena päivänä pääsin tuulta pakoon kiivettyäni kaupungin ylle kohoavalle vuorelle. Aaltojen pauhu, lokkien laulu, alla kaupunki, satama ja meri. Hyvä kirja kädessä ja auringon lämpö iholla, täydellistä.

PARIS

1 2 5 4 1 1 2 5 4 3 1 3 6 2 2
 13/4/2017 - 19/4/2017

Oi Pariisi... Taianomainen, romanttinen, uskomattoman kaunis. Epäilen ettei sanavarastoni ikinä tule riittämään kuvailemaan rakkauttani kyseistä kaupunkia kohtaan. Tunnetustihan Pariisi on aina hyvä idea, mutta parhaiden ystävien kanssa se oli vieläkin parempi. Monia uusia paikkoja tuli nähtyä, mutta paljon jätettiin myös seuraavalle kerralle, joka toivottavasti koittaa pian.

keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

INTERLAKEN

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10  
11/4/2017 - 13/4/2017

Lisää odottamattomia valintoja. Ajattelin, että voi kumpa olisi aikaa käydä Sveitsissä, hengittämässä raikasta vuoristoilmaa. Ihan pikaisesti edes vain. Sitten ajattelin, että no, tehdään aikaa. Niinpä varasin itselleni kahden yön majoituksen pienessä Sveitsiläisessä kylässä. Hostellista löysin itselleni uuden ystävän, ja yhdessä kiivettiin yli kilometrin korkeuteen ihastelemaan maisemia. Ensimmäinen kertani vuoristossa, muttei toivottavasti viimeinen.

STRASBOURG

1 4 2 3 1 5 6 7 9 8
10/4/2017 - 11/4/2017 

Olin halunnut Strasbourgiin jo kauan. Miulla ei kuitenkaan ollut tarkoituksena mennä tällä reissulla, ajattelin ettei ole aikaa, ei osu sopivasti reitille, ei ole järkeä tehdä ekstrakoukkauksia.

Miun Brightonin hosti kirjoitti miun airbnb palautteeseen "Make unexpected choices". Se jotenki iski. Mitä väliä jos siinä ei oo kauheesti järkeä tehdä ylimääräistä lenkkiä, jos kuitenkin niin kovin sinne haluaisin päästä käymään? Onko kaikessa muka pakko olla jotain järkeä? Jos miulla on sopivasti aikaa, rahaa, ja mahdollisuus, niin miksi jättäisin ne käyttämättä? Niinpä menin, ja rakastuin. Sain Strasbourgista uuden lempparin.

Hoge Veluwe national park 9/4/2017

5 6 3 2 4 1 Viimeisenä Hollantipäivänä pyöräily jatkui kun lähdettiin Hoge Veluwen kansallispuistoa kiertämään.